TeknoDida-koulutustapahtuma on järjestetty vuodesta 1995 parin vuoden välein. Se on kerännyt paikalle kerta kerran jälkeen n. 80 musiikkiteknologian opettajaa ja opiskelijaa sekä musiikinopettajia, jotka käyttävät tekniikkaa opetuksessaan. Mukana on myös musiikkitekniikan maahantuojia ja jälleenmyyjiä. Viikonloppu sisältää esitelmiä, luentoja ja työpajoja, joissa avataan ajassa liikkuvia opetusmenetelmiä ja musiikkitekniikan sovelluksia.
Vuoden 2010 tapahtuman järjestäjiä ovat: Apple oy, Musiikkikasvatusteknologian seura ry., Oriveden Opisto, Palmgren-konservatorio ja TAMK.
Näyttelyosastonsa paikalle tuovat Roland, Studiotec ja Varimport.

Kalev Tiits kirjoitti vuoden 2010 tapahtumasta Äänenkuljettajassa (nro 23/19.02. 2010) mm. seuraavasti: ”...mitä ajassa ja musiikin opettamisen ruohonjuurissa tällä hetkellä liikkuu oman alani näkökulmasta. Ja kiinnostavia asioitahan siellä liikkuu. Kun muutama kymmenen kollegaa kerääntyy muodostamaan satunnaisia kohtaamisia ja törmäilemään yhteen kolmeksi päiväksi, tarttuu väkisinkin mukaan yhtä ja toista. En ollut itse aiemmin huomannutkaan esimerkiksi Applen uutta käyttäjille ilmaista iTunes U -palvelua, jonka kautta voi omalle iPodilleen ladata luentoja ja kursseja ympäri maailman, aina nimekkäitä amerikkalaisia huippuyliopistoja myöten. On myöskin hyvä saada silloin tällöin päivitys omiin tietoihin vaikkapa Linux audiosta tai koulujen musiikkiluokkien varustusspesifikaatioista, kuten nyt kävi. Ennen kaikkea on helpompi jatkaa yhteistyötä ihmisten kanssa, jotka on joskus tavannut. Niinpä tuon Oriveden vierailuni keskeisenä antina olikin satunnaisesti kohdata ihmisiä, jotka ovat itseäni vähän lähempänä musiikkiteknologian ruohonjuuria – tai “kaurapuuroa”, ravitsevaa perusruokaa – jos noin halutaan ajatella.”



page1_1tamkoriop_ots_musa

ylabanneri_etusivu

rolandstute logo
varimportpremium

Katso Miro Mantere EDUCA-messuilla: www.youtube.com/watch?v=WtS-cFrws9I
Tsekkaa uudet mallintavat SuperNATURAL-digitaalipianot ja muut uutuudet: www.roland.fi
Carbon kotisivut http://www.carbonmusic.fi/
Studiotecin kotisivut http://www.studiotec.fi/
Varimportin kotisivut http://varimport.fi/

MKT_banner
Sisällysluettelo.
Tilaa 10 € plus postikulut matti.ruippo (a) tamk.fi