Ihmisen kuuloalue
Ihminen aistii sävelkorkeuksia taajuusalueella 20-20.000 Hz, tämä vastaa kymmenen oktaavin äänialuetta. Taajuuden kaksinkertaistuminen nostaa säveltasoa oktaavilla (esimerkiksi yksiviivainen a-sävel on noin 440 Hz, kaksiviivainen 880 Hz ja kolmiviivainen 1720 Hz). Kuulijan ikä ja kuunnellun äänen voimakkuus vaikuttavat suuresti kuuloalueen laajuuteen. Seuraavassa on tarkasteltu eri taajuuksia.
1–20 Hz on alle kuuloalueen. Tätä aluetta ei korva kuule, sen energian pikemminkin tuntee (lähestyvä juna tai laivan moottori).
20–40 Hz, matala basso (yksi oktaavi). Matalimmat jytinät ovat tällä alueella, mutta vain harvat kaiuttimet pystyvät hallitusti toistamaan näin matalia ääniä.
40–160 Hz, basso (kaksi oktaavia). Tällä alueella on kokonaissaundin perusta, rumpujen, pianon, urkujen ja basson jytinä.
160–320 Hz, alakeskialue (yksi oktaavi). Varsinaisten basso- ja keskialueiden välimaasto, josta löytyy suurin osa saksofonin, trumpetin, kitaran ja ihmisäänen perustaajuuksista.
320–2 500 Hz, keskiäänet (kolme oktaavia). Matalien instrumenttien ensimmäiset yläsävelet ja korkeiden instrumenttien perusäänet sekä laulettujen vokaalien sointi ovat tällä alueella. Pelkkä keskialue yksin kuulostaa puhelimelta, sehän jättää muut taajuudet toistamatta – kirkkaus ja syvyys puuttuvat.
2 500–5 000 Hz, yläkeskialue, presence (yksi oktaavi). Tällä alueella kuulo on kaikkein herkin, joten äänten erottelun, selvyyden ja läheisyyden kannalta nämä taajuudet ovat tärkeitä. Puheen ymmärrettävyydelle oleelliset konsonantit sijaitsevat tällä alueella.
5–10 kHz, korkeat äänet (yksi oktaavi). Alue toistaa konsonantteja sekä vaikuttaa kirkkauteen, sillä useimpien soittimien ylimmät yläsävelet ovat tällä alueella.
10–20 kHz, erittäin korkeat äänet (yksi oktaavi). Kuuloalueen ylin oktaavi, joka havaitaan lähinnä tilan tai avaruuden tuntuna.