Rumpujen virittäminen
Aarne Himberg
Rumpujen vire tulisi tarkistaa säännöllisin väliajoin, yleensä aina soiton alkaessa (vrt. kitara ja basso). Rummun äänen pitäisi olla selkeä, tom-tomien soinnit yhtä pitkiä ja sopivasti eri korkuisia rummun koon mukaan. Myöskin viritystappien sekä muiden metalliosien mahdolliset kilinät tulisi eliminoida.
Rumpujen sointi tuntuu muuttuvan yllättävän paljon, kun settiä soitetaan erilaisissa tiloissa. Moni keikkarumpali joutuukin usein ihmettelemään, miten edellisenä iltana hyvältä kuulostanut rumpusetti on todella huonon kuuloinen samoilla virityksillä seuraavassa paikassa (tai päinvastoin). Se on sitä akustiikkaa!
1. Jos rumpua yrittää väkisin virittää liian matalaksi tai korkeaksi, menee se ns. tukkoon. Etsi rummun soinnin luonnollinen korkeus: isot rummut soivat matalina, pienet korkeina.
2. Jos tom-tomien molemmista kalvoista lähtee lyötäessä yhtäläinen ääni, pitäisi tomien soida hyvin. Soivuutta saa tarpeen tullen helposti pois vääntämällä jotain viritystappia löysemmälle tai kireämmälle, mutta huonosti viritettyyn rumpuun sitä on vaikea saada lisää. Kaikissa tyyleissä ei välttämättä haluta tomien soivan pitkään.
3. Koska yläkalvon on oltava kestävä, se on usein paksumpi kuin alakalvo (ohut alakalvo taas soi paremmin kuin paksu). Alempi kalvo kiristetäänkin yleensä tiukemmalle kuin ylempi (vrt. kohta 2.). Mitä kireämpi alakalvo on suhteessa yläkalvoon, sitä lyhyempi on rummun sointi.
4. Jos rummusta kuuluu lyötäessä useita eri ääniä yhden sijasta, eivät viritystapit ole todennäköisesti keskenään vireessä. Napauta kapulalla tai viritysavaimella lähelle kalvon reunaa viritystappien kohdalle, niin kuulet, miten joku niistä on tiukemmalla tai löysemmällä kuin toinen. Pyri löytämään kaikkiin sama sointi. Tämä tulisi tehdä myös alakalvolle. Pidä viritettäessä rumpua sylissä tai rumpupenkillä, jottei vastakkaisen kalvon resonointi häiritse työtä.
5. Tom-tomeja ei yleensä viritetä tiettyihin intervalleihin, vaan pyritään löytämään niiden paras sointi (vrt. kohta 1.). Voi olla jopa suotavaa, ettei rummuista erotu jokin tietty sävellaji tai sointi, esimerkiksi cis-duuri -kolmisointu c-duuri -kappaleessa.
6. Virityksessä on useimmiten tavoitteena löytää sopiva sointi ilman ylimääräisiä vaimennuksia. Joskus on kuitenkin esimerkiksi tilan pienuuden tai voimakkaan kaiun takia hyvä laittaa hieman demppausta rummun kalvoon lähelle reunaa. Tämä poistaa soinnista myös joskus niin kiusallisia yläsäveliä. Dempata voi teipillä, joka on keskiosastaan irti kalvosta, tai teipatulla paperinenäliinataitoksella. Bassorummun sisälle laitetaan esimerkiksi kangasta tai vaahtomuovia, joka koskettaa molempia kalvoja.
7. Virvelirumpua viritettäessä on syytä muistaa, että maton (= terässäikeet alakalvolla) kireys vaikuttaa huomattavasti rummun sointiin. Kokeile eri kireyksiä.
Rumpujen viritykseen vaikuttaa hyvin moni seikka: kalvojen paksuus, ikä ja materiaali, rummun syvyys ja materiaali, kapuloiden koko ja paino, soittotilan akustiikka, soitettavan musiikin tyyli jne. Harjoitus tekee mestarin!