Kosketinsoittimien malleja uudistetaan lähes vuosittain, ja yleensä yhteistä vanhempien mallien kanssa on saman näköinen koskettimisto ja virtakytkin. Soittimet voi jakaa karkeasti ja häilyvin perustein kolmeen ryhmään:
Sähköpiano tarkoitti alunperin Fender Rhodesin tai Wurlitzerin kaltaisia elektroakustisia soittimia. Näissä mekaaniset vasarat löivät viritettyjä metallipuikkoja ja ääni kerättiin talteen pienoismikrofoneilla. Nykyinen sähköpiano on kokonaan elektroninen laite, jonka ääni tuotetaan digitaalisten ääninäytteiden (sample) avulla. Tavoitteena on imitoida akustisen pianon tai varhaisen sähköpianon ääntä. Parhaissa sähköpianoissa myös kosketus on hyvin lähellä akustista esikuvaansa.
Sähköurut-nimitys kuvaa erittäin puutteellisesti lähinnä kotikäyttöön tarkoitettua soitinta. Sen muistiin on tallennettu lukuisten preset-sointivärien (= sellaisien saundien, joita ei voi muokata) lisäksi erilaisia automaattisia säestyskuvioita; tässä yhteydessä käytetään myös nimitystä Keyboard-soitin. Monesti laitteessa on sähköpianon tapaan vahvistin ja kaiuttimet rakennettu soittimen sisään. Alunperin oikeuden sähköurut-nimen käyttöön taisteli keksijä Lawrence Hammond, jonka luoman soittimen ääntä verrattiin sokkotestien avulla kirkkourkuihin.
Syntetisoija tuottaa edellisten tavoin synteettisesti ääntä, mutta se on tarkoitettu keikka- ja studiokäyttöön. Lisäksi soittajalla on yleensä mahdollisuus itse muokata uusia saundeja.
Mikäli esimerkiksi koululuokassa on jo piano, ei sähköpianon hankinta liene kovin tarpeellista. Sähköurkujen (tai oikeimmin nimitettynä itseriittoisen kosketinsoittimen) hankkiminen voi olla perusteltua varsinkin, jos käytettävissä ei ole tietokonetta ja musiikkiohjelmia. Kalliimpien mallien ominaisuudet riittävät myös bändikäyttöön. Mikäli erilaiset automaatiot eivät ole tärkeitä, on ”tavallinen” syntetisoija järkevin valinta.
Syntetisoija koostuu koskettimistosta ja äänilähteestä, nämä osat voivat olla samassa kotelossa, tai erillään, jolloin osia kutsutaan emokoskettimistoksi ja saundi-moduuliksi. Yhteys näiden välillä hoidetaan silloin MIDI-johdolla. MIDI-tieto välittää koskettimistolta moduulin tiedon esimerkiksi siitä, mitä kosketinta painetaan, kuinka voimakkaasti ja kuinka kauan painallus kestää. MIDI välittää myös tiedon siitä, käytetäänkö jotakin soittimen ohjainta (Pitch bend, Modulation, Sustain pedal, jne.) äänen hallintaan.
Syntetisoijan muistiin on tallennettu satoja eri saundeja, joita voi itse vielä muokata ja tallentaa. Syntetisoija voi tavallisesti myös jakautua useaksi erilliseksi lohkoksi, jolloin sillä voi soittaa esimerkiksi tietokoneen avulla monta eri soitinääntä yhtäaikaa orkesterin lailla. Tällaista soitinta kutsutaan monisointiseksi (multitimbral).
